eilen, kun ajoin vuoden  pimeimpänä iltana tallilta kotiin, havahduin miettimästä sitä, kuinka tärkeää on pitää itsestään huolta. se kun on yksinomaan jokaisen omalla vastuulla.

olen sivunnut ajatuksissani tätä kirjoitusta useaan kertaan, mutta en ole osannut vielä  tarttua aiheeseen. kirjoitusta mielen terveydestä ja sen hoitamisesta.

vasta nyt olen valmis.

istuin ensimmäisen kerran psykologin penkkiin, kun jäin 11-vuotiaana vanhemmilleni kiinni varastamisesta. muistan tämän kuin eilisen. oli kohtuuton paikka lapsena kertoa tuntemattomalle tädille, miten on toiminut, ja kertoa itkun sekaisin sanoin tienneensä toimivansa väärin. aika tuntui pysähtyneen lopullisesti ja jokainen ääneen lausuttu sana aiheutti kipeää häpeää.

ajanjakso, jolloin olisin kaivannut psykologia kiperästi koskettaa nuoruuden kilparatsastusaikoja. hurjat tavoitteet itselleen asettaneena juniori- ratsastajana olisin tarvinut työkaluja pettymysten ja epäonnistumisien käsittelemiseen. konkreettisia harjoitteita kilpailujännityksen ja menestyspaineiden hallitsemiseen, sekä saman taitotason säilyttämiseen niin kilpailu- kuin valmennusolosuhteissa.

seuraava terapiavaihe elämässäni on keskittynyt aikuisiällä pariterapiaan. väkivaltaan, ja sen aiheuttamien haavojen auki puimiseen. unelmien särkymisen  aiheuttamien pitkäaikaisten vaikutuksien  ymmärtämiseen, ja hoitamiseen aina anteeksiantoon asti.

yskilöterapiaan olen hakeutunut aina, kun henki ei ole kulkenut. kun kyynel on kirinyt silmäpieleen, enkä ole saanut itseäni järkeiltyä tyyneksi.

kun muutimme avopuolisoni kanssa yhteen torstaina, kävimme pariterapiassa edeltävänä tiistaina. etsimässä järkeä toisiimme kohdistamaamme järjettömyyteen. oppia ihmissuhteiden ammattilaiselta kommunikointiin ja toisen väärin tulkitsemisen välttämiseen.

yksi elämäni viisaiten käytetyistä yhdeksästäkymmenestä minuutista. tämäkin.

viimeisin kertani psykologilla oli ratsastusonnettomuuden jälkeen. perusturvallisuuden tunteen järkkyminen vakavan onnettomuuden tilanteessa kehotti käsittelemään asiaa, vaikka kaikki tuntuikin olevan päällisin puolin hyvin. ettei takaraivoon jäisi edes pienintä pelon sirkamaa – jotta  itse  kasvaisi eheämmäksi suuren järkytyksen jälkeen.

olen elänyt elämästäni toivottavasti vasta hyvän kolmanneksen, ja olen jo tähän periodiin tarvinut apua niin moneen mielen, tunteiden ja opitun käytöksen ongelmaan. apua riittämättömyyteen, oman itsensä priorisoimiseen ja tunteiden hallintaan. apua rakkauteen ja lempeyteen.

ymmärrystä siihen, miksi olen minä. miten olen kokemuksieni summa, mutta en missään tapauksessa menneisyyteni vanki.

olen niin monelta naiselta saanut kiitosta siitä, kuinka olen rohkea ja esimerkillinen nuori nainen. siksi koen velvollisuudekseni sanoa, että olisin vain varjo itsestäni, jos en olisi ymmärtänyt hakea apua aikoina, jolloin paino harteilla on käynyt liian painavaksi. aikoina, kun henki on salvannut pettymyksestä itseen ja elämään.

niin itsekäs ei sovi olla, että kuvittelisi kaiken paskan tässä maailmassa sattuvan  vain minulle. se sattuu väistämättä jokaiselle, eikä kenenkään ole tarkoitus selvitä vaikeista asioista yksin.

ethän siis anna tärkeimmän särkyä.

pidäthän huolta itsestäsi,

Tiiu Piret