Kirjoitin taannoin kovin viisaita. 

Sananparsi meni kutakuinkin näin, ”ensin on osattava olla yksin, jotta on valmis tekemään tilaa toiselle”. 

Kaikki tämä viisaus unohtui silmänräpäyksessä, kun rynnistin suuna päänä uuteen rakkauteen.

Se sokaisee. Vatsanpohjasta kouriva rakkaus nimittäin. Jokainen sen tietää –  miksi muuten kaikki maailman laulut ja tarinat kertoisivat siitä. 

Luulin olevani hyvinkin eheä entisistä arvistani. Valmis itseni kanssa ja täysin auki uudelle, vailla menneisyyden taakkaa. Valmis heittäytymään, ja olemaan paras versio itsestäni. 

Enempää väärässä en ole ollut vielä koskaan eläissäni. 

Vaatii rohkeutta myöntää omat arpensa. Omat epäluulonsa ja pelkonsa. oman vajaavaisuutensa.  Silläkin uhalla, että toinen ei tahtoisikaan niitä kontolleen. Ja miksi pitäisikään, jos et riitä edes itsellesi.

Olen ammentanut kesän mittaan niin paljon viisautta ystävältäni lahjaksi saaduista Rupi Kaurin runokirjoista. Kerännyt voimaa ja viisautta naiselta, joka on elämässään särkynyt liian monta kertaa ollakseen vain kaksikymmentäyksivuotias. Ammentanut rohkeutta kohdata oman haurauteni, ja tehdä asioita oman eheyteni eteen. 

Tapasin Flowssa kaatosateessa sattumalta ihastuttavan lukijani.  Hänen kanssaan tarinoimme pitkän tovin rakkaudesta, elämästä. Ennen muuta epävarmuudesta. Siitä riittämättömyyden tunteesta, joka jossain kohtaa elämää astuu jokaisen polulle. Ja siitä, miten nainen on naiselle susi on typerintä mitä koskaan olemme tajuntaamme syöttäneet.

Sitä ollaan niin rinta rottingilla feministejä, ja silti tämän ajatusmallin mukaan pahin uhka on nimenomaisesti juuri toiset naiset. 

Ystäväni kanssa aloitimme viime kesänä tietoisen hyvänmielenkampanjan tätä koko idioottimaista susimallia vastaan. Sinä olet upea, kerroimme kursailemattomasti kohtaamillemme naisille. Vastaanotto oli voimaannuttava. Hämmentynyt ilme tuntemattoman naisen keskustelunavauksesta vaihtui sekunnissa silmiin asti kiriväksi hymyksi,  ja johti usein pitkiin keskusteluihin naisten välisestä kuilusta. 

En koe olevani roolimalli.  Lukijoinani on kuitenkin liuta upeita naisia, joille en tahdo missään nimessä viestiä, että minulla kaikki olisi aina hienosti. Että täällä sitä mennään – eletään hienoa elämää, ilman tietoa maallisista murheista. Ja että olisin äärettömän itsevarma ja aina tyytyväinen itseeni. Näkisin päivittäin itseni kauniina ja riittävänä. 

Olen hirvittävän herkkä, ja koen vahvoja epävarmuuden tunteita. Etenkin nyt, uudessa parisuhteessa.

Olen huomannut miettiväni, miten pitkään tulen riittämään puolisolleni, kun maailma on täynnä toinen toistaan upeampia naisia. Tarranut hieman kovemmin poikaystävän käsivarresta kiinni, ettei kukaan vaan kähvellä tätä onneani. Nähnyt muut naiset susina, vaikka olen itse tietoisesti pyrkinyt toimimaan päinvastoin. 

Ihan kuin toisen onni olisi kenenkään otettavissa. Tai itsevarmuutesi kenenkään muun määritettävissä kuin yksinomaan sinun.  

Olen kirjoittanut tähän tekstiin viimeisiä sanoja nyt kymmeniä kertoja, eikä mikään kuulosta oikealta. Ehkä siksi, että en pysty ihan vielä kirjoittamaan itselleni,  Sinä riität.

Hetken se vielä ottaa, mutta olen oikealla tiellä. 

Kiitos kun kuuntelit.