Ääripäiden viikko
Mahtuipa taas tunteiden kirjoa ja kontrasteja viikon sisään - lauantaina suoriuduimme hienosti senioreiden aluemestaruusmitaleille, ja heti seuraavana viikonloppuna pääsin ambulanssikyydillä suoraan kilparadalta sairaalaan.
Putoamisessa oli onnea matkassa, ja vaikka loukkasin nilkkani, on vammat ilmeisen lievät, ja pääsen pian taas takaisin satulaan. Harmillinen ulkokauden lopetus, mutta tilanteen konkreettinen nollaus tuli kuin tilauksesta.
Omat ajatukseni kuluneen kilpailukauden osalta juoksevat pettymyksen, ja toisaalta puhtaalta pöydältä aloittamisen innon, välimaastossa. Suurin syy epävarmaan suorittamiseen istuu varmasti satulan päällä - epäonnistuminen ruokkii epävarmuutta lajissa, jossa on vaaran mahdollisuus vahvasti läsnä.
Olen pohtinut paljon viime kautta, aikaa kun palaset olivat kohdallaan myös kilpailuissa, ja radalla oli yhtä hyvä meininki kuin kotiharjoituksissa. Käynyt läpi asioita, jotka ovat muuttuneet hevosessa, omassa ratsastuksessani sekä hevosen suitsituksessa, ja pohtinut näiden vaikutusta yliherkän hevosen ratsastettavuuteen ja jännittymiseen kilpailutilanteessa.
Toisaalta tuntuu, että tässä ollaan yritetty keksiä “pyörää uudelleen” Clarissan kanssa, kun tekemistä on muutettu viime kaudesta - mutta muutosten myötä hevonen on myös kehittynyt paljon parempaan suuntaan hyppytekniikaltaan, voimaltaan ja ratsastettavuudeltaan. Ollut samalla kotiharjoituksissa levollisempi, ja kokonaisvaltaisesti tyytyväisempi kuin koskaan.
Olen toisaalta myös liian herkkä ylianalysoimaan tekemistäni Clarissan kanssa, mistä syystä pyysin Oliver Karman hyppäämään tammalla tulevana lauantaina. Haluan saada mielipiteen hevosesta, sen ratsastettavuudesta ja kehityskohdista sekä apua omaan ratsastukseen ammattilaiselta.
Kaiken kaikkiaan mieli on melkoisen levollinen nyt. Kilpailutavoitteet on nollattu toistaiseksi, ja kaikki fokus on suunnattu yhteisen sävelen löytymiseen uudelleen.
Otan nöyrin mielin vastaan nämä hankaluudet - Clarissan veroista opettajaa kohdalleni tuskin sattuu toistamiseen.
