Takkuileva paluu kilparadoille

Clarissan selkä parani täsmähoidolla ennätysajassa, ja pääsimme takaisin tositoimiin vain seitsemän viikon huilin jälkeen.

Toipilasaika ei ollut pitkä, etenkin kun Clarissa sanan varsinaisessa mielessä huilasi vain reilun viikon - muutoin palasimme vaihtoehtoisten harjoitusmuotojen myötä treeniin hyvin nopeasti.

Aikaa vierähti kuitenkin sen verran tarpeeksi, että oma ratsastukseni tuntuu juuri nyt valtavan vaikealta. Ensimmäiset viisi kilpailusuoritusta - kolme Korpilahdella ja kaksi Tampereella, olivat jokainen epätasaista ylisuorittamista, vaikka tuloksellisesti radat eivät katastrofeja olleetkaan.

Ratsastaminen tuntui vaikealta, ja esteelle etenemisen sijaan ratkaisin lähestymiset lähes poikkeuksetta käsijarru päällä, estettä kohti laukkaa pakonomaisesti lyhentäen. Tämä nypytyssyndrooma, on jokaiselle esteratsastajalle tuttu ilmiö, ja joskus sitä yksinkertaisesti ratsastaa huonosti.

Näin ne asiat tuppaa tässä lajissa menemään.

Onneksi tähänkin ratsastukselliseen epävarmuuteen apu löytyy harjoittelun avulla. Seuraavat kaksi päivää treenaamme Kouvolassa valmentajani luona, jotta saamme yhteispelin sille hienolle tasolle, missä olimme Clarissan kanssa ennen toipilasaikaa.

Hopeareunus tosin tässäkin pilvessä - vaikeudet opettavat valtavasti. Vaikka askeleen takapakki harmittaakin, ei tehty työ mene koskaan hukkaan.

Päinvastoin.

Tämä mutka kun suoristetaan, niin taas ollaan hivenen taitavampi ratsukko yhdessä.

kuvat // Roosa Järvinen