Epäonnistumisten noidankehä

Viime kauden jäljiltä olin realistisesti suunnitellut nousun 130cm radoille Clarissan kanssa tänä vuonna. Kauden päätavoitteena oli 7- vuotiaiden hevosten hallimestaruudet Ypäjällä.

Tällä hetkellä yhteistyömme tola kolmen kilpailun jälkeen on niin pahasti pielessä, että emme pääse 100cm luokkaa maaliin ilman ongelmia.

Viime kaudella kilparadalla vallinnut tunne siitä, että olemme yhtä hevoseni kanssa ja tehtävät ovat helppoja, on vaihtunut järjettömään rimpuiluun ja epävarmuuteen. Ratsastukselliset ratkaisut jäävät viime tinkaan, ollen näin aina vääriä ja huonoja, eikä hevonen anna piiruakaan armoa tekemistäni virheistä vaan käy ylivarovaiseksi.

Tässä sitä sitten ollaan. Ratsastaja, joka epäröimällä jättää ratkaisut puolitiehen, ja jo luontojaan varovainen hevonen, joka heittäytyy ratsastajan empimisen myötä aivan mahdottoman epävarmaksi.

Onneksi valmentajani ovat sen verta nasevaa porukkaa, etteivät he anna yhtään siimaa minulle jäädä murehtimaan tätä asiaa. Ongelmat korjataan harjoittelemalla, ja nimenomaan siinä tilanteessa, missä ongelmat esiintyvät - meidän kohdallamme kilparadalla.

Valehtelisin jos väittäisin, että kilpailuihin olisi näistä lähtökohdista kiva lähteä.

Valmennuksissa ratsastan hyvin, rohkeasti ja määrätietoisesti. Kilpailuissa tekemiseni sakkaa tällä hetkellä niin pahasti, ettei ratkaisuissani ole välistä järjen häivää. Ja tästähän kiivas tammani äityy paitsi epäröimään, myös rettelöimään - missä rettelöinnissään hän on poikkeuksellisen taitava.

Epäonnistuminen ruokkii epäonnistumista - ja päin vastoin. Nyt tarvitaan sisua ja periksiantamattomuutta, että tämä apina saadaan karistettua harteiltani.

Tällaista se on, elämä hevosten kanssa. Eikä tarvitse olla edes Clarissan kaltaista kiivassielua satulan alla, niin silti takapakkia joudutaan välillä ottamaaan. Se on väistämätöntä jo kehityksenkin kannalta, että välillä epäonnistuu.

Ja se jos jokin, nostaa onnistumiset aivan omaan arvoonsa.

Kovasti myötätuntoa, jaksamista ja pilkettä silmäkulmaan jokaiselle hevosihmiselle toivoen,

Tiiu Piret

kuva // Sanna Kostamo