ei näin suurta onnea olekaan
ensimmäiset kolmipäiväiset kilpailumme oli niin tunnerikas tapahtuma, etten oikein vieläkään ole palautunut höykytyksestä.
Alahärmän Powerparkissa oli sunnuntain sateesta huolimatta uskomattoman hienot puitteet ratsastuskilpailuille, ja oli ilo olla mukana näin hyvin organisoidussa ratsastustapahtumassa.
aloitimme kilpailumme perjantaina 110cm luokasta, tarkoituksena startata ensimmäinen yhteinen 115cm luokkamme lauantaina. Clarissa oli kuitenkin jo verryttelyssä hirvittävän etupainoinen, enkä löytänyt yhteistä säveltä tamman kanssa olleenkaan – sama tunne jatkui radalla, ja päädyin keskeyttämään suorituksen neljännen esteen jälkeen, kun hevonen ei tuntunut ollenkaan halukkaalta omalta itseltään.
ehdin jo luonteelleni ominaiseen tapaan murehtia tulevan päivän kilpailutkin menemään samalla kaavalla, mutta väärässä olin – Clarissa hyppäsi lauantain ja sunnuntain aivan uskomattoman hienosti. ensimmäisen kerran sain kilpailuissa tunteen, että tämä hevonen pystyy vielä ihan mihin vain.
lauantain nopea ja puhdas suorituksemme ylsi 3. sijalle, mikä tuntui niin valtavan hyvältä, että pillahdin itkuun maalilinjan ylitettyämme, ja itkin yhtä jaksoisesti pitkälle iltaan.
paitsi että olen loputtoman ylpeä hevosestani, olen myös ylpeä jatkuvasti kehittyvästä yhteistyöstämme ja ennen muuta yhteisymmärryksestä, joka kasvaa sekin päivä päivältä. Clarissa on hyvin erityinen hevonen herkkyytensä ja tempperamenttinsa vuoksi, ja on hienoa huomata miten nuori tamma kasvaa jatkuvasti rennommaksi ja luottavaisemmaksi, suorittaa paremmin ja on kaikin puolin tyytyväisempi.
ratsastajan ja hevosen välisessä siteessä hienoimpia ovat juuri tällaiset hetket – kun tuntuu, että toinen on valmis tekemään puolestasi vielä hivenen enemmän kuin olisi tarpeenkaan.
näillä eväillä ja onnistumisilla jatkamme viikonloppuna Saloon.
Tiiu Piret & Clarissa
